| We're accustomed to glamour in London SE26: Kelly Brook and Jason Statham used to live above the dentist. But when Anouska Hempel's heels hit the cracked cement of the parking space outside my flat, it's hard not to think of those Picture Post photographs of royalty visiting bombed-out families during the second world war. Her mission in my modest tract of suburbia is, however, about more than offering sympathy. Hempel—the woman who invented the boutique hotel before it bore any such proprietary name—has come to give me information for which, judging by the spreads in interiors magazines and anxious postings on online DIY forums, half the property-owners in the Western world seem desperate: how to give an ordinary home the look and the vibe of a five-star, £750-a-night hotel suite. To Hempelise, in this case, a modest conversion flat formed from the middle slice of a three-storey Victorian semi.
"You could do it," she says, casting an eye around my kitchen. "Anyone could do it. Absolutely no reason why not. But there has to be continuity between the rooms. A single idea must be followed through." She looks out wistfully over the fire escape. "And you'd have to buy the house next door, of course." That's a joke. I think.
...
It's worth pausing, though, to consider the oddness of this impulse. The hotel room is an amnesiac space. We would be troubled if it bore any sign of a previous occupant, particularly as many of us go to hotels in order to do things we would not do at home. We expect a hotel room to be cleaned as thoroughly as if a corpse had just been hauled from the bed. (In some cases, this will actually have happened.) The domestic interior embodies the opposite idea: it is a repository of memories. The story of its inhabitants ought to be there in the photos on the mantelpiece, the pictures on the wall, the books on the shelves. If hotel rooms were people, they would be smiling lobotomy patients or plausible psychopaths. | Olemme tottuneet glamouriin Lounais-Lontoon SE26-postinumeroalueella: Kelly Brook ja Jason Statham asuivat aikoinaan hammaslääkärin vastaanoton yläpuolella. Mutta kun Anouska Hempelin korot iskevät asuntoni edustan autopaikan rakoilevaan sementtiin, mieleeni tulevat väkisinkin idylliset valokuvat kuninkaallisten vierailusta pommitusten jäljiltä kotinsa menettäneiden perheiden luona toisen maailmansodan aikaan. Anouska on kuitenkin tullut luokseni esikaupunkialueen vaatimattomaan kolkkaan muustakin syystä kuin vain osoittamaan myötätuntoaan. Hän keksi butiikkihotellin, ennen kuin se tunnettiin sillä nimellä. Ja hän on tullut antamaan minulle tietoja, joita näyttää himoitsevan ainakin puolet länsimaiden asunnonomistajista, jos on uskomista sisustuslehtien artikkeleihin ja Internetin Tee-se-itse-keskustelupalstojen intoa pursuaviin viesteihin: kuinka saada tavallinen koti näyttämään ja tuntumaan viiden tähden hotellihuoneistolta, josta joutuisi maksamaan 900 euroa yöltä. Tavoitteena on sisustaa koti uudelleen Anouska Hempelin tyyliin, tässä tapauksessa kolmikerroksisen viktoriaanisen paritalon keskiosasta muodostettu vaatimaton huoneisto.
"Sinäkin pystyisit siihen", Anouska toteaa silmäillessään keittiötäni. "Kuka tahansa pystyisi siihen. Ei ole mitään syytä, miksei pystyisi. Huoneiden välillä on kuitenkin oltava jatkuvuutta. On toteutettava yksi idea loppuun saakka." Anouska katsoo kaihoisasti ulos palotikkaiden yli. "Ja sinun pitäisi tietysti ostaa naapuritalokin." Se on vitsi. Luulen ainakin.
...
Kannattaa kuitenkin pysähtyä miettimään tätä outoa mielijohdetta. Hotellihuone on muistinmenetyksen tila. Huolestuisimme, jos hotellihuoneessa olisi mitään merkkejä edellisestä asukkaasta, varsinkin kun monet meistä käyvät hotelleissa tekemässä asioita, joita emme kotona tekisi. Odotamme, että hotellihuone siivotaan yhtä perusteellisesti kuin, jos vuoteesta olisi juuri raahattu ruumis. (Joissakin tapauksissa näin on voinut käydäkin.) Kodin sisustus edustaa päinvastaista ajattelua: koti on täynnä muistoja. Kodin asukkaiden tarinoiden tulisi näkyä takan reunustan valokuvissa, seiniä koristavissa tauluissa ja kirjahyllyn kirjoissa. Jos hotellihuoneet olisivat ihmisiä, ne olisivat hymyileviä lobotomiapotilaita tai todennäköisesti psykopaatteja.
|
0
Winner 
Discuss this entry