Au jour fixé, l'appartement du comte Ulric de Rouvres était préparé. Ulric y donna rendez-vous pour le soir même à trois des plus célèbres médecins de Paris. Puis il courut chercher Rosette.
Elle venait de mourir depuis une heure. Ulric revint à son nouveau logement, où il trouva son ancien ami Tristan, qu'il avait fait appeler, et qui l'attendait avec les trois médecins.
—Vous pouvez vous retirer, messieurs, dit Ulric à ceux-ci. La personne pour laquelle je désirais vous consulter n'existe plus.
Tristan, resté seul avec le comte Ulric, n'essaya pas de calmer sa douleur, mais il s'y associa fraternellement. Ce fut lui qui dirigea les splendides obsèques qu'on fit à Rosette, au grand étonnement de tout l'hôpital. Il racheta les objets que la jeune fille avait emportés avec elle, et qui, après sa mort, étaient devenus la propriété de l'administration. Parmi ces objets se trouvait la petite robe bleue, la seule qui restât à la pauvre défunte. Par ses soins aussi, l'ancien mobilier d'Ulric, quand il demeurait avec Rosette, fut transporté dans une pièce de son nouvel appartement.
Ce fut peu de jours après qu'Ulric, décidé à mourir, partait pour l'Angleterre.
Tels étaient les antécédents de ce personnage au moment où il entrait dans les salons du café de Foy.
L'arrivée d'Ulric causa un grand mouvement dans l'assemblée. Les hommes se levèrent et lui adressèrent le salut courtois des gens du monde. Quant aux femmes, elles tinrent effrontément pendant cinq minutes le comte de Rouvres presque embarrassé sous la batterie de leurs regards, curieux jusqu'à l'indiscrétion.
—Allons, mon cher trépassé, dit Tristan en faisant asseoir Ulric à la place qui lui avait été réservée auprès de Fanny, signalez par un toast votre rentrée dans le monde des vivants. Madame, ajouta Tristan en désignant Fanny, immobile sous son masque, madame vous fera raison. Et vous, dit-il tout bas à l'oreille de la jeune femme, n'oubliez pas ce que je vous ai recommandé.
Ulric prit un grand verre rempli jusqu'au bord et s'écria:
—Je bois....
—N'oubliez pas que les toasts politiques sont interdits, lui cria Tristan.
—Je bois à la Mort, dit Ulric en portant le verre à ses lèvres, après avoir salué sa voisine masquée.
—Et moi, répondit Fanny en buvant à son tour... je bois à la jeunesse, à l'amour. Et comme un éclair qui déchire un nuage, un sourire de flamme s'alluma sous son masque de velours. | Kreivi Ulric de Rouvresin huoneisto oli määräpäivänä valmis. Ulric tapasi siellä vielä samana iltana kolme Pariisin kuuluisinta lääkäriä. Sitten hän kiirehti hakemaan Rosettea. Hän oli kuollut tuntia aikaisemmin. Ulric palasi uuteen asuntoonsa, jossa hän tapasi vanhan ystävänsä Tristanin. Ulric oli pyytänyt soittamaan hänelle ja tämä odotti häntä komen lääkärin kanssa. - Herrat, voitte poistua, Ulric sanoi heille. Henkilö, jolle halusin apuanne, ei ole enää olemassa. Jäätyään yksin kreivi Ulricin kanssa, Tristan ei yrittänyt lievittää hänen tuskaansa, vaan otti osaa siihen kuin veli. Hän oli se, joka hoiti Rosetten komeat hautajaiset, koko sairaalan suureksi yllätykseksi. Hän lunasti nuoren tytön mukanaan tuomansa tavarat, jotka hänen kuolemansa jälkeen olivat tulleet sairaalan omistukseen. Näiden tavaroiden joukossa oli se sininen pikku mekko, joka oli kuolleen tyttöparan ainoa mekko. Tristan huolehti myös siitä, että Ulricin vanhat huonekalut ajalta, jolloin hän asui Rosetten kanssa, siirrettiin yhteen hänen uuden asuntonsa huoneista. Tämä tapahtui muutamaa päivää sen jäkeen kun Ulric, päätettyään kuolla, lähti Englantiin. Nämä olivat tämän henkilön taustatapahtumat hetkellä, kun hän astui Foyn kahvilan hienoihin piireihin. Ulricin tulo sai aikaan suuren kohun seurueessa. Miehet nousivat seisomaan ja tervehtivät häntä hienoston kohteliaisuudella. Kun taas naiset huomioivat de Rouvresin kreiviä häikäilemättömästi viiden minuutin ajan. Hän oli melkein hämillään heidän uteliaasta, epähienosta tuijotuksestaan. - Siis, rakas vainajani, Tristan sanoi osoittaen Ulricille Fannyn vierestä varatun paikan, nostakaa malja osoittamaan paluunne elävien kirjoihin. Rouva, Tristan sanoi tarkoittaen Fannyä, joka oli ilmeetön naamionsa alla, saa teidät hyväksymään sen. Ja te, hän kuiskasi nuoren naisen korvaan, muistakaa mitä teille ehdotin. Ulric tarttui lasiin, joka oli reunoja myöten täynnä ja huudahti: - Juon maljan.... - Muista, että poliittiset maljat on kielletty, Tristan huusi hänelle. - Juon maljan kuolemalle, Ulric sanoi nostaen lasin huulilleen, tervehdittyään naamioitunutta naapuriaan. - Minä, vastasi Fanny nostaen maljan hänkin... juon maljan nuoruudelle ja rakkaudelle. Kuin salama repäisee pilven, hohtava hymy syttyi hänen sameettinaamionsa alla. |