Au jour fixé, l'appartement du comte Ulric de Rouvres était préparé. Ulric y donna rendez-vous pour le soir même à trois des plus célèbres médecins de Paris. Puis il courut chercher Rosette.
Elle venait de mourir depuis une heure. Ulric revint à son nouveau logement, où il trouva son ancien ami Tristan, qu'il avait fait appeler, et qui l'attendait avec les trois médecins.
—Vous pouvez vous retirer, messieurs, dit Ulric à ceux-ci. La personne pour laquelle je désirais vous consulter n'existe plus.
Tristan, resté seul avec le comte Ulric, n'essaya pas de calmer sa douleur, mais il s'y associa fraternellement. Ce fut lui qui dirigea les splendides obsèques qu'on fit à Rosette, au grand étonnement de tout l'hôpital. Il racheta les objets que la jeune fille avait emportés avec elle, et qui, après sa mort, étaient devenus la propriété de l'administration. Parmi ces objets se trouvait la petite robe bleue, la seule qui restât à la pauvre défunte. Par ses soins aussi, l'ancien mobilier d'Ulric, quand il demeurait avec Rosette, fut transporté dans une pièce de son nouvel appartement.
Ce fut peu de jours après qu'Ulric, décidé à mourir, partait pour l'Angleterre.
Tels étaient les antécédents de ce personnage au moment où il entrait dans les salons du café de Foy.
L'arrivée d'Ulric causa un grand mouvement dans l'assemblée. Les hommes se levèrent et lui adressèrent le salut courtois des gens du monde. Quant aux femmes, elles tinrent effrontément pendant cinq minutes le comte de Rouvres presque embarrassé sous la batterie de leurs regards, curieux jusqu'à l'indiscrétion.
—Allons, mon cher trépassé, dit Tristan en faisant asseoir Ulric à la place qui lui avait été réservée auprès de Fanny, signalez par un toast votre rentrée dans le monde des vivants. Madame, ajouta Tristan en désignant Fanny, immobile sous son masque, madame vous fera raison. Et vous, dit-il tout bas à l'oreille de la jeune femme, n'oubliez pas ce que je vous ai recommandé.
Ulric prit un grand verre rempli jusqu'au bord et s'écria:
—Je bois....
—N'oubliez pas que les toasts politiques sont interdits, lui cria Tristan.
—Je bois à la Mort, dit Ulric en portant le verre à ses lèvres, après avoir salué sa voisine masquée.
—Et moi, répondit Fanny en buvant à son tour... je bois à la jeunesse, à l'amour. Et comme un éclair qui déchire un nuage, un sourire de flamme s'alluma sous son masque de velours. | Rouvres’n herttuan Ulricin asunto on valmiina sovittuna päivänä. Ulric on kutsunut sinne samaksi illaksi kolme Pariisin kuuluisinta lääkäriä. Sen jälkeen hän kiiruhtaa noutamaan Rosettea. Nainen on kuollut tuntia aikaisemmin. Ulric palaa uuteen asuntoonsa, jossa hän tapaa vanhan ystävänsä Tristanin, joka oli kutsunut hänet ja joka odotti kolmen lääkärin kanssa. - Voitte poistua, herrat, Ulric sanoo näille. Henkilöä, jota varten kutsuin teidät, ei enää ole. Ulric-herttuan kanssa kahden jäänyt Tristan ei yritä rauhoitella herttuaa vaan ilmaisee tuskansa veljellisesti. Hän järjestää koko sairaalan suureksi yllätykseksi Rosettelle upeat hautajaiset. Hän lunastaa nuoren tytön mukanaan tuomat esineet, jotka olivat tämän kuoleman jälkeen siirtyneet sairaalan johdon omaisuudeksi. Näiden esineiden joukossa oli pieni sininen mekko - ainoa asia jonka vainajarukka jätti jälkeensä. Hän järjesti myös myös Ulricin ja Rosetten yhteiseltä ajalta peräisin olleiden Ulricin vanhojen huonekalujen kuljetuksen yhteen tämän uuden asunnon huoneista. Vain muutama päivä sen jälkeen Ulric, joka oli päättänyt kuolla, lähtee Englantiin. Tuo kaikki on tapahtunut tälle henkilölle ennen sitä hetkeä, jolloin hän astuu Foyn kahvilan salonkeihin. Ulricin saapuminen saa paikalle kokoontuneessa joukossa aikaan huomattavan kohahduksen. Miehet nousevat seisomaan ja tervehtivät häntä kohteliaasti maailmanmiesten tapaan. Naiset puolestaan pitävät viiden minuutin ajan hämmentynyttä Rouvresin herttuaa avoimesti häpeämättömien ja uteliaiden katseidensa kohteena. - No niin, rakas vainajani, sanoo Tristan ja istuttaa Ulricin Fannyn viereen varatulle paikalle, ilmaiskaa maljan kohotuksella paluunne elävien kirjoihin. Madame, Tristan lisää osoittaen naamionsa alla liikkumatonta Fannya, saa teidät järkiinne. Ja te, hän sanoo aivan hiljaa nuoren naisen korvaan, älkää unohtako mitä olen teille suositellut. Ulric ottaa suuren, piripintaan täytetyn lasin ja huudahtaa: - Minä juon.... - Älkää unohtako, että poliittiset maljat ovat kiellettyjä, Tristan huudahtaa. - Juon maljan Kuolemalle, Ulric sanoo ja nostaa lasin huulilleen tervehdittyään naamioitunutta naista vieressään. - Ja minä, Fanny vastaa juodessaan vuorostaan ... minä juon maljan nuoruudelle ja rakkaudelle. Ja kuin pilveä halkaisevan salaman tavoin hänen huulilleen syttyy samettisen naamion alla liekin kaltainen hymy. |