Kuka heitti ensimmäisen ratkaisevan tomaatin, josta Tomatina-vallankumous sai alkunsa? Sitä ei tiedä kukaan. Kyseessä olisi yhtä hyvin voinut olla Francon vastainen kapina kuin käsistä karannut karnevaalikin. Suosituimman selityksen mukaan huomionhakuiset paikalliset halusivat järjestää rettelön Gigantes y Cabezudos -jättiläisnukkeparaatissa vuonna 1945, ja läheisen vihanneskärryn kypsät tomaatit kelpasivat heittovälineiksi. Mukaan tempautui yksi jos toinenkin viaton sivustakatsoja, kunnes ilma oli sakeanaan lentäviä kasviksia. Kahakan alullepanijat joutuivat korvaamaan tomaatit kauppiaille, mutta se ei estänyt tulevia tomaattisotia – eikä uuden perinteen syntymistä.

Yleisen kaaoksen pelossa viranomaiset panivat 1950-luvulla voimaan joukon kieltoja, joita vuoroin höllennettiin ja tiukennettiin uudestaan. Vuonna 1951 lakia uhmanneet paikalliset vangittiin, mutta jouduttiin vapauttamaan kansan painostuksesta. Kuuluisimmin tomaattikielloille irvailtiin vuonna 1957, kun perinteen kannattajat järjestivät tomaattihautajaiset arkkuineen ja saattueineen päivineen. Vuoden 1957 jälkeen paikallishallitus katsoi parhaaksi mukautua kansan tahtoon ja hyväksyi vinksahtaneen perinteen muutamin rajoituksin.

Vaikka tomaattisota on festivaalin huipentuma, juhlaviikolle mahtuu myös paljon muuta. Festivaalissa juhlitaan Buñolin suojeluspyhimyksiä Neitsyt Mariaa ja San Luis Bertránia katukulkueilla, musiikilla ja ilotulituksilla eloisaan espanjalaistapaan. Tomaattisodan osallistujat valmistautuvat tulevaan koitokseen nauttimalla edellisenä iltana roiman annoksen kuuluisaa valencialaista paellaa, joka valmistetaan riisistä, äyriäisistä, sahramista ja oliiviöljystä.

Riehakas festivaali etenee nykyään suhteellisen järjestäytyneesti. Vuosittaista tapahtumaa varten kasvatetaan jopa erityistä pahanmakuista tomaattilajiketta. Aamukymmeneltä osallistujat yrittävän kilvan napata rasvatun tolpan päähän kiinnitetyn kinkun, ja kaduilla tanssivat ja laulavat sivustakatsojat ruiskuttavat letkulla vettä osallistujien päälle. Kun kirkonkello lyö puoltapäivää, tomaateilla lastatut rekat saapuvat kaupunkiin korviahuumaavien "To-ma-te, to-ma-te!" -huutojen säestämänä.

Päätapahtuma alkaa vesikanuunan laukaisulla, jonka jälkeen tomaatteja on lupa murskata ja syytää armotta muiden osallistujien niskaan. Tarkka-ampujat tähtäävät tomaattinsa maaliin etäältä, salamurhaajat iskevät arvaamatta ja katutappelijat toimittavat tomaatit suoraan päin näköä. Taktiikasta riippumatta kaikki näyttävät lopuksi lähes tunnistamattomilta, ja olokin on sen mukainen. Lähes tuntia myöhemmin tomaattimurskassa uitetut pommittajat temmeltävät litsahtelevan salsan peittämällä kadulla, jossa ei näy juuri mitään tomaattia muistuttavaa. Taistelu päättyy toiseen kanuunanlaukaukseen.

Kuka heitti sen ensimmäisen kohtalokkaan tomaatin, joka laukaisi La Tomatina -vallankumouksen? Sitä ei tiedä kukaan. Kyseessä saattoi olla Francon vastainen kapina, tai ehkä vain karnevaali, joka ryöstäytyi käsistä. Suosituimman version mukaan vuoden 1945 Los Gigantes -festivaalin aikana (ohjelmassa mm. valtavankokoisten paperimassanukkien paraati) paikalliset asukkaat aikoivat järjestää kahakan saadakseen huomiota. He osuivat sattumalta vihanneskärryjen kohdalle ja alkoivat viskoa kypsiä tomaatteja. Viattomat sivustakatsojat sotkeutuivat tilanteeseen, joka yltyi lopulta kaoottiseksi lentävien kasvisten sekamelskaksi. Jupakan alkuunpanijat joutuivat korvaamaan tomaattikauppiaiden menetykset, mutta se ei estänyt tomaattitappelujen toistumista – eikä uuden perinteen syntymistä.

Hallitsemattoman nujakoinnin pelossa viranomaiset vuoroin säätivät, vuoroin höllensivät ja ottivat jälleen käyttöön lukuisia kieltoja 1950-luvulla. Vuonna 1951 lakia uhmanneet paikalliset pantiin vankilaan, mutta se herätti niin suurta paheksuntaa, että heidät vapautettiin. Kuuluisin tomaatinheittokieltoa julkeasti uhmannut teko tapahtui vuonna 1957, kun heittelyn kannattajat järjestivät tomaattien valehautajaiset arkkuineen ja kulkueineen päivineen. Vuoden 1957 jälkeen paikallisviranomaiset päättivät sopeutua tilanteeseen, asettivat muutaman säännön ja antoivat hyväksyntänsä eriskummalliselle perinteelle.

Tomaatit ovat toki pääosassa, mutta juhlinta kestää kokonaisen viikon ennen huipentumistaan lopulliseen välienselvittelyyn. Viikon aikana juhlitaan Buñolin suojeluspyhimyksiä, Neitsyt Mariaa ja Pyhää Luis Bertránia, ja luvassa on katukulkueita, musiikkia ja ilotulituksia iloiseen espanjalaiseen tyyliin. Jotta kaikilla olisi voimia lähestyvään nujakkaan, taistelun aattona tarjoillaan muhkeaa paellaa, klassista valencialaista ruokaa, jossa on riisiä, äyriäisiä, sahramia ja oliiviöljyä.

Nykyään tässä hulvattomassa festivaalissa on jonkinlainen järjestys. Järjestäjät ovat jopa menneet niin pitkälle, että viljelevät erityistä pahanmakuista tomaattilajiketta ihan vain tätä vuosittaista tapahtumaa varten. Juhlinta alkaa noin kymmeneltä aamulla, kun osallistujat säntäävät tavoittelemaan rasvatun pylvään päähän kiinnitettyä kinkkua. Katsojat ruiskuttavat kisailijoita vedellä ja laulavat ja tanssivat samalla kaduilla. Kun kirkonkello lyö keskipäivän merkiksi, tomaatteja pursuavat kuorma-autot rullaavat kaupunkiin ja ”To-ma-te, to-ma-te!”-huudot saavuttavat huippunsa.

Päätapahtuma käynnistyy, kun vesitykki alkaa suihkuttaa vettä. Se on merkki siitä, että nyt saa murskata ja viskoa tomaatteja joka suuntaan, kaikki kaikkia vastaan. Pitkän matkan tomaatti-iskuja, lähihyökkäyksiä ja keskipitkän matkan tykityksiä – olipa tekniikka mikä tahansa, kun kaikki on ohi, olo näyttää (ja tuntuu) hyvin erilaiselta. Lähes tuntia myöhemmin tomaatissa uitetut pommittajat joutuvat luovimaan katuja peittävässä hyllyvässä salsassa, jossa ei juuri ole jäljellä mitään tomaattia muistuttavaa. Toinen vesitykin ruiskautus päättää taistelun.

Kuka heitti ensimmäisen kohtalokkaan tomaatin, joka aloitti Tomatina-vallankumouksen? Todellisuudessa kukaan ei tiedä. Kyse saattoi olla kapinasta Francoa vastaan tai karnevaalista, joka ryöstäytyi käsistä. Tarinan suosituimman version mukaan vuoden 1945 Gigantes-festivaalilla (joka on valtavien paperimassanukkejen paraati) paikalliset halusivat järjestää tappelun saadakseen huomiota. He löysivät sattumalta vihanneskärryn ja alkoivat heitellä kypsiä tomaatteja. Viattomat sivulliset joutuivat mukaan, ja välikohtaus laajeni valtavaksi lentävien tomaattien sekamelskaksi. Alkuunpanijat joutuivat maksamaan vahingoista tomaattikauppiaille, mutta se ei estänyt tomaattikahakoiden toistumista—eikä uuden perinteen syntymistä.

1950-luvulla viranomaiset pelkäsivät tapahtuman laajenevan hallitsemattomasti ja säätivät useita kieltoja, sitten lievensivät niitä ja ottivat ne taas uudelleen käyttöön. Vuonna 1951 lakia rikkoneet paikalliset pantiin vankilaan, kunnes heidän vapauttamistaan vaadittiin julkisessa protestissa. Kuuluisin tomaattikieltoja uhmaava teko tapahtui vuonna 1957, kun kannattajat pitivät täydelliset tomaatin valehautajaiset arkkuineen ja saattueineen. Vuoden 1957 jälkeen paikallishallinto päätti sopeutua hankalaan tilanteeseen, määrittää pelisäännöt ja hyväksyä omituisen perinteen.

Vaikka tomaatit ovat pääosassa, virallista huipentumaa edeltää juhlaviikko. Silloin juhlistetaan Buñolin suojeluspyhimyksiä—neitsyt Mariaa ja pyhimys Luis Bertránia—katuparaatien, musiikin ja ilotulitusten avulla iloiseen espanjalaiseen tapaan. Jotta kisailijat saavat voimia tulevaan taistoon, kamppailun aattona tarjoillaan valtava paella, joka on perinteinen valencialainen ruokalaji, jossa on riisiä, mereneläviä, sahramia ja oliiviöljyä.

Nykyään tämä vallaton festivaali on järjestäytyneempi. Järjestäjät ovat jopa alkaneet viljellä pahanmakuista tomaattilajiketta vuosittaista juhlaa varten. Juhlallisuudet alkavat klo 10, kun osallistujat kisaavat siitä, kuka saa napattua liukkaan pylvään päähän kiinnitetyn kinkun. Katsojat ruiskuttavat kiipeilijöiden päälle vettä sekä laulavat ja tanssivat kadulla. Kun kirkon kello lyö 12, tomaateilla lastatut kuorma-autot saapuvat kaupunkiin samalla, kun "To-ma-te, to-ma-te!" -huudot saavuttavat huippukohtansa.

Sitten päätapahtuma alkaa vesitykin laukaisulla. Tällöin voidaan aloittaa tomaattien murskaaminen ja heittäminen perusteellisissa hyökkäyksissä toisia osallistujia vastaan. On pitkän matkan sinkoajia, lähitaistelijoita ja keskimatkan kaariheittäjiä. Olipa tekniikka mikä tahansa, kamppailun päätyttyä osallistujien ulkonäkö (ja tunnelma) on melko erilainen. Lähes tunnin kuluttua tomaatinkyllästämät pommittajat päätyvät leikkimään salsamereen, josta ei enää löydy mitään tomaattia muistuttavaa. Toinen tykin laukaus viestittää taistelun loppumisesta.

Kuka heitti tuon ensimmäisen kohtalokkaan tomaatin, josta La Tomatina-vallankumous sai alkunsa? Totuus on, että sitä ei tiedä kukaan. Kenties se oli Francon vastainen kapina, tai karnevaali joka riistäytyi käsistä. Tarinan suosituimman version mukaan vuoden 1945 Los Gigantes-festivaaleilla (jättiläismäisten paperimassanukkien paraatissa) paikalliset aikoivat teeskennellä tappelua saadakseen huomiota. He sattuivat lähellä olevan vihanneskärryn kohdalle ja alkoivat viskoa kypsiä tomaatteja. Viattomat sivulliset liittyivät mukaan, kunnes näytös kiihtyi valtavaksi kahakaksi, jossa lenteli hedelmiä. Kahakan aloittaneet joutuivat maksamaan tomaattien myyjille, mutta tämä ei estänyt uusien tomaattitappeluiden syttymistä – ja uuden perinteen syntymistä.

Peläten holtitonta kärjistymistä, viranomaiset säätivät, löysäsivät, ja sitten palauttivat sarjan kieltoja 1950-luvulla. Vuonna 1951, paikalliset jotka rikkoivat lakia vangittiin, kunnes julkinen protesti vaati heidän vapauttamistaan. Kaikkein kuuluisin vastalause tomaattikielloille tapahtui vuonna 1957, kun sen kannattajat pitivät näytösluontoiset tomaattihautajaiset arkkuineen ja ruumissaattoineen. Vuoden 1957 jälkeen paikallishallinto päätti sopeutua, laati muutaman säännön, ja hyväksyi hullunkurisen perinteen.

Vaikka tomaatit ovat pääosassa, viikonmittaiset juhlallisuudet johtavat lopulliseen välienselvittelyyn. Se on Buñolin suojeluspyhimysten, Neitsyt Marian ja Pyhän Louis Bertrandin juhla, jota vietetään katuparaatien, musiikin ja ilotulituksen avulla iloiseen espanjalaiseen tapaan. Voimien vahvistamiseksi tulevaa tappelua varten, taistelun aattona tarjoillaan mahtava paella. Se esittelee ikonisen Valencialaisen ruokalajin, jossa on riisiä, mereneläviä, sahramia ja oliiviöljyä.

Nykyään näillä hillittömillä festivaaleilla vallitsee jonkinasteinen järjestys. Järjestäjät ovat menneet niinkin pitkälle kuin kehittäneet erityisen pahanmakuisen tomaattilajikkeen vain tätä jokavuotista tapahtumaa varten. Juhlallisuudet alkavat noin kymmeneltä aamulla, kun osallistujat kiipeävät kilpaa hakemaan kinkun öljytyn pylvään nokasta. Sivustakatsojat suihkuttavat kiipeäjien päälle vettä samalla kun laulavat ja tanssivat kadulla. Kun kirkonkello lyö keskipäivää, tomaateilla täytetyt kuorma-autot vyöryvät kaupunkiin, samalla kun messuaminen “To-maat-ti, to-maat-ti!” saavuttaa huippunsa.

Sitten, vesikanuunan laukaisusta, päätapahtuma alkaa. Tämä on vihreä valo tomaattien murskaamiselle ja viskaamiselle täyshyökkäyksellä muita osallistujia vastaan. Pitkänmatkan tomaatin sinkoajat, lähietäisyydeltä ampujat, ja keskimatkan koukkaajat - mikä lieneekään tekniikkasi, niin kun kaikki on ohi, sinusta tuntuu täysin erilaiselta (ja siltä myös näytät). Lähes tunnin kuluttua, tomaattimehun kastelemat pommittajat leikkivät tursuavassa katutomaattisoseessa, jossa on tuskin mitään tomaattia muistuttavaa jäljellä. Toinen kanuunanlaukaus ilmoittaa taistelun päättyneen.

Kuka heitti ensimmäisen tomaatin, joka aloitti La Tomatina -vallankumouksen? Tosiasia on, että kukaan ei tiedä. Ehkä se oli Francon vastainen kapinallinen, tai käsistä karanneet karnevaalit. Tarinan suosituimman version mukaan vuonna 1945 pidetyn Los Gigantes -festivaalin (jättimäinen paperinukkeparaati) aikana paikalliset halusivat lavastaa tappelun saadakseen huomiota. He kokoontuivat läheisen vihanneskärryn luo ja alkoivat heitellä kypsiä tomaatteja. Viattomat sivustakatsojat joutuivat mukaan, kunnes tapaus paisui suureksi lentävien hedelmien nujakaksi. Tapauksen alkuunpanijat joutuivat korvaamaan vahingot tomaatinmyyjille, mutta se ei estänyt tomaattitappelujen toistumista - ja uuden perinteen syntymistä.

Lisääntyvien levottomuuksien pelossa viranomaiset säätivät, panivat toteen ja sitten purkivat sarjan kieltoja 1950 -luvulla. Vuonna 1951 paikalliset, jotka uhmasivat lakia, vangittiin, kunnes heidän vapautensa puolesta protestoitiin julkisesti. Kuuluisin tomaattikieltojen uhmaus tapahtui vuonna 1957, kun kannattajat pitivät tomaatille pilahautajaiset arkun ja hautajaissaattueen kera. Vuoden 1957 jälkeen paikallinen hallitus päätti niellä tappionsa, asetti muutamia säännöksiä ja otti hulvattoman perinteen avosylin vastaan.

Vaikka tomaatit ovat pääosassa, viikon juhlallisuudet huipentuvat päätösesitykseen. Se on elämäniloisella espanjalaisella tyylillä toteutettu Buñolin suojelijapyhimysten, Neitsyt Marian ja St. Louis Bertrandin juhla, jossa on katuparaateja, musiikkia ja ilotulituksia. Uhkaavaa yhteenottoa varten pitää kerätä voimia, joten taistelupäivän aattona on tarjolla valtava paella, ikoninen riisistä, merenelävistä, sahramista ja oliiviöljystä tehty valencialainen ruokalaji.

Nykypäivänä tämä vapautunut festivaali on jossain määrin järjestäytynyt. Järjestäjät ovat jopa kehittäneet erityisen mauttoman tomaattilajikkeen vain tätä vuosittaista tapahtumaa varten. Juhlallisuudet alkavat aamukymmenen aikoihin, kun osallistujat kilpailevat rasvaisen tangon päähän kiinnitetystä kinkusta. Katsojat suihkuttavat kisaajia vedellä tanssien ja laulaen kaduilla. Kun kirkonkello lyö puoltapäivää, tomaateilla lastatut rekat vyöryvät kaupunkiin ja "To-ma-te, to-ma-te!" -huudot saavuttavat huippunsa.

Sitten, vesitykin laukauksella, päätapahtuma alkaa. Se merkitsee vihreää valoa tomaattien murskaamiselle ja heittelylle täysimittaisissa hyökkäyksissä kanssakilpailijoita vastaan. Pitkän matkan tomaatinheittäjät, säälimättömät tarkka-ampujat ja keskipitkän matkan koukkuampujat: mikä ikinä tekniikka onkaan, sodan lopussa kilpailija näyttää (ja tuntuu) melko erilaiselta. Lähes tuntia myöhemmin, tomaatilla liotetut pommittajat jätetään leikkimään lätsähtelevässä salsameressä, jossa on tuskin mitään tomaattia muistuttavaa jäljellä. Toinen kanuunanlaukaus on taistelun loppumisen merkkinä.

Kuka heitti ensimmäisen kohtalokkaan tomaatin, joka käynnisti Tomatina -vallankumouksen? Kukaan ei todellisuudessa tiedä sitä. Kyseessä oli ehkä Francoa vastustanut vallankumouksellinen tai hallinnasta riistäytynyt karnevaali. Tarinan suosituimman version mukaan vuoden 1945 Los Gigantes (valtavien paperimassanukkien paraati) –festivaalin aikaan jotkut paikalliset halusivat huomiota herättääkseen järjestää tappelun. He sattuivat olemaan vihanneskärryn luona ja alkoivat viskoa kypsiä tomaatteja. Viattomat katselijat tulivat vedetyiksi mukaan, ja lopulta tilanne kehittyi valtavaksi ilmassa lentävien hedelmien lähitaisteluksi. Villitsijöiden täytyi korvata tomaatinmyyjille, mutta se ei estänyt uusien tomaattisotien puhkeamista – ja uuden tradition syntymistä.

Kurittomuuden leviämistä pelänneet viranomaiset määräsivät joukon kieltoja, joita he sitten lievensivät ja lopulta määräsivät uudelleen 1950-luvulla. Vuonna 1951 lakia rikkoneet paikalliset pantiin vankilaan kunnes yleinen vastustus vaati heidän vapauttamistaan. Kaikkein kuuluisin tomaattikieltojen vastainen mielenilmaus tapahtui vuonna 1957, kun kannattajat järjestivät tomaatille täydelliset teeskennellyt hautajaiset arkkuineen ja kulkueineen. Vuoden 1957 jälkeen paikallishallinto päätti antaa periksi, antoi joitakin määräyksiä ja otti omakseen omalaatuisen tradition.

Vaikka tomaatit ovatkin pääosassa, viikon mittaiset juhlallisuudet johtavat loppuhuipentumaan. Siinä juhlitaan Buñolin suojelupyhimyksiä, Neitsyt Mariaa ja Pyhää Louis Bertrandia katukulkueilla, musiikilla ja ilotulituksilla espanjalaisten omaan iloiseen tyyliin. Tulossa olevaan mellakkaan kootaan voimia mahtavalla paellalla, jota tarjotaan taistelua edeltävänä iltana. Kyseessä on tyypillinen valencialainen ruokalaji, joka koostuu riisistä, meren antimista, sahramista ja oliiviöljystä.

Nykyään tähän vapaamuotoista festivaalia on hiukan järjestelty. Järjestäjät ovat jopa kehittäneet erityisesti tätä vuotuista tapahtumaa varten joukon pahanmakuisia tomaattilajikkeita. Juhlallisuudet alkavat noin kello 10 aamulla, kun osanottajat rynnistävät kilpaa kurottelemaan rasvatun pylvään päähän kiinnitettyä kinkkua. Katsojat ruiskuttavat kilpailijoita vedellä ja huutavat ja tanssivat kaduilla. Kun kirkonkellot lyövät keskipäivän merkiksi, kaupunkiin vyöryy tomaateilla kuormattuja autoja, ja "To-ma-te, to-ma-te!"-huudot yltyvät huippuunsa.

Päätapahtuma alkaa vesitykin pamauksella. Se merkitsee vihreää valoa kaikkien osallistujien väliselle tomaattien murskaamiselle ja heittelemiselle. On tomaattien kaukolaukaisijoita, lähitaistelijoita ja keskimatkan koukkuheittäjiä. Valitsitpa minkä tahansa tekniikan, näytät (ja tunnet) lopussa olevasi aivan erilainen. Vajaan tunnin kuluttua tomaattien likaamat pommittajat jätetään pelaamaan kadun tomaattimössöön, josta ei voi enää tunnistaa yhtään tomaattia. Toinen tykinlaukaus ilmoittaa taistelun päättyneen.

Kuka heitti ensimmäisen kohtalokkaan tomaatin, josta tomaattivallankumous alkoi? Totta puhuen kukaan ei tiedä. Ehkä kyse oli Francon vastaisesta kapinasta tai sitten vain karnevaali riistäytyi käsistä. Tarinan yleisimmän version mukaan vuoden 1945 Gigantes-festivaaleilla, joilla on esillä paperimassasta tehtyjä jättiläisiä, paikalliset halusivat saada huomiota järjestämällä mekkalan. Vastaan osui lähellä oleva kasvismyyjän kärry ja ihmiset alkoivat heitellä kypsiä tomaatteja. Satunnaiset katsojat tulivat mukaan, kunnes hommasta tuli täysi rähinä kypsien hedelmien heittelyä. Yllyttäjien piti maksaa myyjien tomaatit, mutta siitä huolimatta tomaattitaistelut toistuivat ja syntyi uusi perinne.

Viranomaiset säikähtivät tapahtuman hillitöntä paisumista ja säätivät 1950-luvulla useaan otteeseen joukon kieltoja, lievensivät niitä ja ottivat niitä taas uudelleen käyttöön. Vuonna 1951 paikallisia kieltojen uhmaajia vangittiin, kunnes julkisuuden painostus vaati heidän vapauttamistaan. Kuuluisin herja tomaatinheittokieltoja vastaan heitettiin vuonna 1957, kun juhlan kannattajat pitivät tomaatille pilahautajaiset arkkuineen ja kulkueineen. Vuoden 1957 jälkeen paikallishallinto antoi periksi ja otti käyttöön muutaman säännön, mutta hyväksyi omituisen perinteen.

Vaikka tomaatit ovat pääosassa, juhlaviikko päättyy Buñolin suojeluspyhimysten neitsyt Marian ja pyhän Ludovico Bertrandon juhlan loppuhuipennukseen, johon kuuluvat paraatit, musiikki ja ilotulitukset riemukkaaseen espanjalaiseen tapaan. Osallistujat voivat vahvistaa itseään tulevaa koitosta varten taistelun aaattona tarjottavalla mahtavalla paellalla, jossa on näyttävästi esillä valencialainen riisistä, meren antimista, sahramista ja oliiviöljystä koostuva ruokalaji.

Nykyään tämä hulvaton juhla on jossakin määrin organisoitu. Järjestäjät jopa viljelevät pahanmakuista tomaattilajiketta pelkästään jokavuotista tapahtumaa varten. Festivaali alkaa noin klo 10 aamupäivällä, kun osanottajat sieppaavat rasvatun salon nokkaan kiinnitetyn kinkun. Katsojat laulavat ja tanssivat kaduilla ja suihkuttavat vettä kiipeilijöiden niskaan. Kun kirkonkello lyö kahdentoista lyönnit, tomaateilla lastatut kuorma-autot ajavat kaupunkiin kansan huutaessa yhä kovemmmin ”To-ma-te, to-ma-te”.

Sitten vesitykki ilmoittaa pääohjelmanumeron olevan vuorossa. Kaikki alkavat murskata tomaatteja ja heitellä niillä toisiaan. Tomaatteja lentää kaukaa, lähietäisyydeltä ja keskipitkältä matkalta. Käyttipä mitä tekniikkaa tahansa, leikin loputtua näyttää (ja tuntuu) erilaiselta. Noin tunnin päästä tomaattisoseen peittämät taistelijat saavat kuivua katujen kaikuessa hyväilevää salsaa eikä ehjistä tomaateista näy juuri jälkeäkään. Toinen tykinlaukaus ilmoittaa taistelun päättyneeksi.

Kuka heitti sen ensimmäisen kohtalokkaan tomaatin joka aloitti Tomaatti vallankumouksen? Totuus on, ettei kukaan tiedä. Ehkä sen teki Francoa vastustava kapinallinen tai hallinnasta karannut karnevaali. Kaikkein yleisimmän kertomusversion mukaan halusivat paikalliset asukkaat vuoden 1945 Jättiläisten juhlassa (valtavan kokoisten paperimassanukkien paraati) herättää huomiota ryhtymällä mekkaloimaan. He osuivat sattumalta vihanneskärryyn ja rupesivat heittelemään kypsiä tomaatteja ympärilleen. Syyttömät katselijat joutuivat mukaan kunnes alueella kehittyi massiivinen käsikähmä lentävistä hedelmistä. Alullepanijat joutuivat maksamaan tomaattien myyjille mutta tämä ei estänyt uusien tomaattitappeluiden syttymistä—eikä uuden perinteen syntymistä.

Peläten hallitsematonta kasvua viranomaiset säätivät, höllensivät ja asettivat sitten uudelleen voimaan sarjan kieltoja 1950-luvulla. Vuonna 1951 lakia rikkoneet paikalliset suljettiin vankilaan, kunnes julkinen mielipide vaati heidän vapauttamista. Kaikkein kuuluisin tomaattikieltojen halveksunta tapahtui vuonna 1957, jolloin "sotien" kannattajat järjestivät tomaatille täydelliset valehautajaiset ruumisarkkuineen
ja -saattueineen. Vuoden 1957 jälkeen paikallinen hallinto päätti ottaa lusikan kauniiseen käteen, asetti muutamat säännöt paikoilleen ja hyväksyi hullun perinteen.

Vaikka tomaatit ovatkin keskeisiä, niin viikon juhlinta johtaa loppunäytökseen. Siinä juhlitaan Buñol:in suojeluspyhimyksiä, Neitsyt Maariaa ja Apostoli Louis Bertrandia katukulkueilla, musiikilla ja ilotulituksilla riemuisaan espanjalaiseen tapaan. Kerätäksesi voimia tulevaa mekkalaa varten nautit taistelun aattona runollisen paellan, perinteisen riisiä, meren antimia, sahramia ja oliiviöljyä sisältämän valencialaisen piiraan.

Nykyään tällä kahlitsemattomalla juhlalla on jossain määrin järjestystä. Järjestäjät ovat menneet niinkin pitkälle, että ovat kehittäneet erityisen lajikkeen mauttomia tomaatteja pelkästään tätä vuotuista tapausta varten. Juhlallisuudet alkavat noin klo. 10 a.p. kun osallistujat kilpailevat saadakseen käsiinsä rasvatun paalun päähän kiinnitetyn kinkun. Katselijat ruiskuttavat kilvoittelijoita vedellä laulaessaan ja tanssiessaan kaduilla. Kun kirkonkello kumahtaa puolta päivää, kaupunkiin vyöryy tomaatein lastattuja kuorma-autoja "To-ma-te, to-ma-te" -huutojen saavuttaessa huippunsa!

Silloin vesitykin laukauksella varsinainen tapahtuma alkaa. Tämä merkitsee vihreää valoa tomaattien murskaamiselle ja heittämiselle kaikki-peliin-hyökkäyksissä muita osallistuja vastaan. Pitkän matkan tomaattikaaret, lyhyen matkan "tappoiskut" ja keskimatkan koukkulaukaukset. Oli tekniikkasi mikä tahansa, niin kaiken päättyessä näytät (ja tunnut) aivan toisenlaiselta. Lähes tuntia myöhemmin tomaatti-sotkuiset pommittajat ovat jääneet leikkimään mehukkaaseen katukastikkeeseen, josta on vaiketa löytää mitään tomaatin näköistä. Toinen tykinlaukaus merkitsee taistelun loppumista.

Kuka heittikään sen ensimmäisen kohtalokkaan tomaatin ja samalla aloitti La Tomatinaksi kutsutun kapinan? Sitä ei todellakaan tiedä kukaan. Ehkä se oli anti-francolainen kapinallinen tai karnevaali, jonka hallinta karkasi ulottumattomiin. Kaikkein suosituimman tarinan version mukaan vuoden 1945 Los Gigantes-festivaalin (jättimäinen paperisilpuista rakennettu nukkeparaati) aikaan paikalliset lavastivat rähinän saadakseen hiukan huomiota. Sopivaksi esiintymislavaksi osui lähistöllä oleva vihanneskärry, ja kypsät tomaatit alkoivat lennellä ilmassa. Viattomat paikalla olijat joutuivat mukaan, kunnes maisemaan oli levittäytynyt mahtava lentävien hedelmien martomassa. Yllyttäjät joutuivat maksamaan tomaattien myyjille, mutta se ei estänyt lisääntyvässä määrin uusien tomaattisotien alkua - eikä uuden tradition syntyä

Peläten hallitsematonta leviämistä viranomaiset saattoivat voimaan, höllensivät ja sitten taas määräsivät sarjan kieltoja 1950-luvulla. Vuonna 1951 paikalliset, jotka uhmasivat lakia, vangittiin, kunnes julkinen valitus vaati heidän vapauttamistaan. Kuuluisin vastaisku tomaattikielloille tapahtui 1957, kun puolestapuhujat pitivät kokonaiset morkkaa-tomaattia-hautajaiset arkkuineen ja saattueineen. Vuoden 1957 jälkeen paikallinen hallitus päätti ottaa 'potut pottuina', asetti joitain sääntöjä tilalle ja hyväksyi kahelin tradition.

Vaikka tomaatit muodostavat keskeisen osan, viikon juhlallisuuksia seuraa lopullinen näytös. Se on Buñolin patruunapyhimysten, Neitsyt Marian ja pyhän Louis Bertrandin juhla katuparaateineen, musiikkeineen ja ilotulituksineen riemukkaaseen espanjalaiseen tapaan. Valmistautumiseen tulevaa rähinää varten tarjoillaan perinteinen paella taistelua edeltävänä päivänä erityisyytenään tyypillinen valencialainen lautasellinen riisiä, meren antimia, sahramia ja oliiviöljyä.

Nykyään tämä estoton juhla on tietyin osin säännelty. Järjestäjät ovat menneet jopa niin pitkälle, että ovat kehittäneet erityisen lajivalikoiman syömiseen kelpaamattomia tomaatteja ainoastaan vuosittaista tapahtumaa varten. Juhlallisuudet alkavat aamupäivällä kymmenen tienoilla, kun osanottajat juoksevat kilpaa saadakseen otteen rasvatun paalun kärkeen kiinnitetystä kinkusta. Katsojat suihkuttavat vettä riehujien päälle laulaessaan ja tanssiessaan kaduilla. Kun kirkon kellot kajauttavat keskipäivää, rekat pakattuja tomaatteja täynnä kaartavat kaupunkiin samalla kun kertosäe "To-ma-te, to-ma-te!" saavuttaa crescendonsa.

Sitten vesitykin pauhu ikään kuin vihreänä valona aloittaa päätapahtuman tomaattien murskaamiselle ja laukaisulle kaikki-ulos hyökkäyksiin kanssaosallistujia vastaan. Tomaattien kauko-lobbaajat, kursailemattomat salamurhaajat ja keskipitkän kantaman 'hook'-heitot. Minkä tahansa tekniikan valitseekin, ajan täyttyessä ulkonäkö on muuttunut ja tuntee itsensä melko lailla erilaiseksi. Liki tuntia myöhemmin tomaatissa lionneet pommittajat jäävät leikkimään soseutuneen katusalsameren sekaan tomaattia tuskin tunnistettavasti löydettävissä mistään. Toinen tykin laukaus merkitsee taistelun päättyneeksi.

Kuka mahtoi heittää ensimmäisen kohtalokkaan tomaatin josta alkoi "La Tomatinan" vallankumous?
Totuus on, että kukaan ei tiedä. Ehkä kyse oli kapinoinnista Ranskaa vastaan, kenties ylimenneet karnevaalit. Suosituimman version mukaan vuonna 1945 Los Figantes:in festivaaleilla (paperimassasta tehtyjen käsinukkien jättiläismäinen paraati) paikalliset halusivat lavastaa tappelun saadakseen huomiota osakseen. Tapahtumapaikan lähellä sattui olemaan vihanneskärry. Kypsien vihannesten viskominen palveli hyvin huomionhakuisuutta. Viattomat paikallaolijat ajautuivat mukaan tomaattien päättömään heittelyyn. Tappelun aloittajien täytyi myöhemmin korvata tomaatit myyjille - se ei tahtia haitannut. Tomaattisodat jatkuivat ja uusi perinne oli syntynyt.

Virkamiehet pelkäsivät että tomaattisodat lisääntyisivät, joten päättivät säätää uusia kieltolakeja. Myöhemmin lakeja höllennettin, kunnes ne otettiin jälleen käytäntöön 1950-luvulla. Vuonna 1951 lakia rikkovat paikalliset vangittiin kunnes yleinen protestointi vaati heidän vapauttamista. Kuuluisin tomaattilain rikkominen tapahtui vuonna 1957. Puolestapuhujat pitivät silloin tomaateille leikkihautajaiset arkkuineen ja saattueineen. Vuoden 1957 jälkeen paikallinen hallitus päätti antaa tomaattisodille periksi. Kieltoja löysennettiin ja luotiin vain muutama sääntö. Näin hallitus hyväksyi oudon perinteen.

Vaikka tomaatit ovatkin pääosassa, viikon juhlat huipentuvat Bunol:in suojeluspyhimyksen, Neitsyt Marian ja Louis Bertrand:in pyhimyksen juhlintaan. Kadut täyttyvät espanjalaiseen iloiseen elämäntapaan kuuluvista kulkueista ja musiikista. Ilotulitukset värittävät taivaan. Legendaarista paellaa (valencialainen riisiruoka merenantimilla, sahramilla ja oliiviöljyllä höystettynä) on tarjolla. Sen auttaa osallistujia jaksamaan.

Tänäpäivänä esteetömillä juhlilla on jonkinasteiset säännöt. Sotaa varten on kasvatettu erityisiä, syötäväksi kelpaamattomia tomaatteja. Juhlinta alkaa aamukymmeneltä. Osallistujat ryntäävät silloin rasvatulle tolpalle. Tarkoituksena on kiivetä tolpan päähän ja napata sen päässä roikkuva kinkku. Tanssivat ja laulavat juhlijat ruiskuttavat letkuilla vettä osallistujien päälle. Keskipäivällä kirkonkellojen soidessa kuorma-autot tomaattilasteineen saapuvat kaupunkiin "to-ma-te, to-ma-te" huudon kannustamana.

Päätapahtuma alkaa vesikuulan ampumisella. Lupa heittää ja muussata tomaatteja on annettu. Tyyli vaihtelee pitkänmatkan heittäjistä suoraan päin näköä hyökkääviin, unohtamatta kuitenkaan keskimatkalta napakymppiin osuvia. Olipa tyyli mikä hyvänsä, lopussa sotijat eivät ainoastaan näytä tomaattisodan läpikäyneiltä, mutta myös tuntevat muuttuneensa. Tuntia myöhemmin jäljellä on vain tomaattisalsameri jossa osallistujat jatkavat juhlintaansa. Meressä ei ole jälkeäkään kokonaisista tomaateista. Toisen vesikuulan ampuminen päättää sodan.

Ken heitti sen ensimmäisen kohtalokkaan tomaatin joka aloitti La Tomatinan vallankumouksen? Todellisuudessa kukaan ei tiedä. Ehkä se oli Francon vastainen mellakka, tai käsistä karannut karnevaali. Tarinan suosituimman version mukaan, vuoden 1945 Los Gigantes (valtava paperimassa nukketeatteriparaati), paikalliset ihmiset yrittivät lavastaa tappelun saadakseen huomiota. He löysivät itsensä vihanneskärryn läheltä ja he alkoivat heitellä ympäriinsä kypsillä tomaateilla. Viattomia ohikulkijoita sekaantui hässäkkään kunnes siitä tuli massiivinen taistelu tomaatti pääaseena. Tappelun aloittajien oli maksettava tomaattien myyjille, mutta se ei pysäyttänyt tapahtuman uusiutumista ja näin syntyi uusi perinne.

Pelokkaina vallattomasta eskaloitumisesta, auktoriteetit uudelleenesittivät lakiehdotuksia, rauhoittuivat ja sitten asettivat erilaisia kieltoja 1950-luvulla. Vuonna 1951, paikalliset jotka eivät totelleet lakia, vangittiin kunnes kansa anoi heidän vapautuksensa. Kaikista kuuluisin tomaattiaiheinisten kieltojen herjaus tapahtui vuonna 1957 jolloin sen kannattajat pitivät vale-tomaatti-hautajaiset josta löytyi arkku ja kulkue. Tämän jälkeen paikallinen hallitus päätti säilyttää tapahtuman asettamalla muutaman säännön koskien tapahtumaa, jonka jälkeen he päästivät sen valloilleen.

Vaikkakin tomaatit vievät kaiken huomion, viikon pituisen festivaalin päätyttyä juhlitaan Buñolin kannattajien pyhimyksiä, neitsyt Mariaa sekä St. Louis Bertrandia paraateilla, musiikilla sekä ilotulitteilla Espanjalaiseen iloiseen tapaan. Säästelläkseen voimia loppuhuipentumaan, taistelun aattona tarjoillaan valencialainen ateria "pella", jonka sisältä löytyy riisiä, meriruokaa, sahramia ja oliiviöljyä.

Tänä päivänä tässä tapahtumassa on rajaa ja järjestystä. Järjestäjät ovat menneet niinkin pitkälle että he ovat jalostaneet erikoisen lajitelman syömäkelvottomia tomaatteja tämän tapaiselle jokavuotiselle tapahtumalle. Juhliminen alkaa noin 10.00 jolloin osanottajat kisaavat rasvaisen pylvään huipulle ottaakseen sinne kiinnitetyn kinkun. Kun kirkon kello kertoo keskipäivän saapuneen rekat täynnä tomaatteja saapuvat kaupunkiin samalla kun yleisö huutaa: "To-ma-te, to-ma-te!".

Sitten, vesitykillä ammuttaessa, päätapahtuma alkaa. Eli toisin sanoen kaikki alkavat heitellä tomaatteja muita osanottajia vastaan. Pitkän matkan tomaatin heittäjät, lähietäisyyden tulittajat sekä keskimatkan pommittajat. Tekniikalla ei ole väliä, sillä tapahtuman jälkeen sinä näytät ja tunnet olosi erilaiseksi. Noin tunti sen jälkeen kun tapahtuma alkoi, tomaatin peitossa olevat pommittajat jätetään kadulle leikkimään kaduilla aaltoilevaan tomaattimössöön. Kun vesitykki laukaistaan toisen kerran, on taistelu loppunut.

Kuka heittää, että ensimmäinen kohtalokkaana tomaatti alkanut La Tomatina vallankumous?Todellisuus on kukaan ei tiedä. Ehkä se oli anti-Franco kapina tai karnevaali, joka karkasi käsistä. Mukaan suosituin versio tarinasta, aikana 1945 festivaali Los Gigantes (jättiläinen paperimassasta nukke paraati), paikalliset etsivät vaiheessa tappeluun saada jonkinlaista huomiota. Ne sattui vihannes ostoskoriin lähistöllä ja alkoi syytämään kypsiä tomaatteja. Viattomia katsojia puuttunut asioihin, kunnes kohtaus kärjistyivät massiivinen nujakka lentää hedelmiä.Yllyttäneiden oli maksettava tomaatti myyjiä, mutta se ei estänyt toistumisen enemmän tomaatti tappeluita-ja syntymän uuden perinteen.

Peloissaan kuriton kärjistymisen, viranomaiset säädettiin, rento, ja sitten uudelleen sarjan kielloista 1950. Vuonna 1951 paikalliset asukkaat uhmasi lakia vangittiin kunnes julkista paheksuntaa vaati heidän vapauttamistaan​​.Tunnetuin julkeamme tomaatin kiellot tapahtui vuonna 1957, kun kannattajat järjestetään pilkata tomaatti hautajaiset täydellisenä arkun ja kulkue. 1957 jälkeen, paikallinen hallitus päätti roll lyöntejä, asettaa muutamia sääntöjä paikallaan, ja syleili Outoa perinne.

Vaikka tomaatit kaiken keskipisteenä, viikko juhlat johtaa jopa lopullinen välienselvittely. Se on juhla Buñol n Patron Saints, Neitsyt Marian ja St. Louis Bertrand, jossa paraateja, musiikkia ja ilotulitus riemukas Espanjan muotia. Rakentaa oman voimaa lähestyvästä rähinä, eeppinen paella tarjoillaan aattona taistelun, esitellään ikoninen Valencian lautasen riisiä, äyriäiset, sahrami ja oliiviöljy.

Nykyään tämä esteetöntä festivaali on jossain määrin järjestyksessä. Järjestäjät ovat menneet niin pitkälle, että viljellä erityislaatuista epämiellyttävä tomaatteja vain vuosittainen tapahtuma. Juhlat kick off noin klo 10, kun osallistujia kilpailussa napata kinkkua kiinteä huipulla rasvainen napa. Katsojia letku muokkaimiin vedellä laulaessaan ja tanssivat kaduilla. Kun kirkonkello lyö puoltapäivää, kuorma täynnä tomaatteja rulla kaupunkiin, kun taas lauluja "To-ma-te, to-ma-te!" tavoittaa crescendo.

Sitten, ampumisen vesitykkejä, päätapahtuma alkaa. Se vihreää valoa murskaamalla ja käynnistää tomaatit kaikissa-hyökkäyksiä vastaan ​​muiden osallistujien. Pitkän matkan tomaatti lobbers, kursailematon salamurhaajia, ja keskipitkän kantomatkan koukku laukausta. Mikä tahansa tekniikka, jonka aika on ohi, voit etsiä (ja tuntuu) aivan erilainen. Lähes tuntia myöhemmin, tomaatti-kasteltu pommikoneet peliaikaa jäljellä meressä squishy katu salsaa vähän jäljellä muistuttava tomaatti löytyy.Toinen tykki ampui merkitsee loppua taistelun.